Saana Pulkkanen

puheterapeutti, FM, Tmi Saanan puheterapiapalvelu
Asiakasryhmät: Aikuiset, Lapset ja nuoret
  • Etäpuheterapia
  • Hyvinvointialueet
  • Kela

Valmistuin puheterapeutiksi Oulun yliopistosta 2017. Työskentelin ensin perusterveydenhuollossa Pohjois-Savon alueella, ja vuodesta 2019 aloin toimia Sanapolku Oy:lla ammatinharjoittajana, ensin Pohjois-Savossa ja vuodesta 2021 alkaen Keski-Uudellamaalla. Tällä hetkellä teen töitä etäpuheterapiapainotteisesti esimerkiksi Kymenlaakson, Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Savon alueella Kelan ja hyvinvointialueiden asiakkaiden parissa.

Tällä hetkellä asiakaskuntani koostuu lapsista ja nuorista, joilla on erilaisia kielen, puheen ja vuorovaikutuksen tuen tarpeita, kuten epäselvä puhe, kielihäiriö, lukivaikeus tai selektiivinen mutismi. Olen suuntautunut erityisesti kuntouttavaan työhön. Minulla on kokemusta monikielisten asiakkaiden kanssa työskentelystä sekä puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käytöstä. Olen tehnyt myös arviointityötä ja aikuisten kuntoutusta.

Puheterapiassa tärkeitä arvoja minulle ovat asiakkaan tarpeiden ja vahvuuksien huomioiminen ja yhteistyö lähipiirin kanssa. Pyrin huomioimaan lapsen tai nuoren kiinnostuksia ja hänelle tärkeitä asioita terapiassa.

 

Kielitaito:

Tarjoan puheterapiaa suomeksi ja ohjausta myös englanniksi.

 

Kommunikaatiokeinot:

Kuvat, tukiviittomat

 

Koulutukset:

2025: Monikieliset lapset puheterapiassa * Teletherapy for the School-Based Therapist

2024: Collective trauma and building trauma-informed culture * Personal narratives across diverse cultures * Prevention of feeding, speech and mouth development problems: Birth to age 2 * Motor planning: The impact on communication and beyond

2023: Perustietoa valikoivasta puhumattomuudesta * Play is FUNdamental * DIRfloortime DIR 101 * Lasten kerrontataidot

2022: Receptive Language and Pragmatics * Muksuoppi * Leikkisyysteoria lasten terapiassa

2021: PECS level 1 * Lukikuntoutuskoulutus puheterapeuteille * Five Fresh Perspectives on Applying LPAA Principles to Treatment for Neurogenic Communication Disorders * Änkytyksen kohtaaminen puheterapiassa * Aikuisten AAC -koulutus

2020: Kommunikaation kolmio ja kulmakivet * KPL – Kokosanamenetelmä * Treatment of picky and problem eaters using food chaining therapy * Kipinää ja käytännön ideoita kuvakommunikointiin * Oral mechanism/Cranial nerve examination * GAS logopedisessä viitekehyksessä * ICF puheterapeutin työssä * Voimauttava vuorovaikutus

2019: Pivotal response training PRT * Developing critical thinking skills in pediatric dysphagia * 3-part treatment plan for OPT * Autismin kirjo käyttäytymisen haasteet * Kuinka RSLDTN äänteet kuntoutetaan * Ytimessä – monipuolista kommunikointia ydinsanaston avulla

2018: Läheisen ohjaus terapiatyössä * Ipad kuntoutuksessa

Lisäksi minulla on voimassa oleva ensiapukoulutus (EA1).

 

Siirry verkkosivulleni

 

Siirry yhteystiedot-sivulle