Emma Takala

Valmistuin puheterapeutiksi vuonna 2008 Oulun yliopistosta. Loppuharjoitteluni tein OYS:n lastenneurologian poliklinikalla ja valmistumisen jälkeen siirryin töihin pääkaupunkiseudulle. Työskentelin perusterveydenhuollon puheterapeuttina Vantaan kaupungilla 10 vuotta ennen siirtymistäni Sanapolulle töihin vuonna 2019.

Minulla on laajalti kokemusta erilaisista puheterapia-asiakkaista ja työtehtävistä. Perusterveydenhuollon puheterapeuttina työnkuvaani kuului neuvola- ja kouluikäisten lasten kielellisten taitojen arviointi ja kuntoutus, ryhmäkuntoutus, lähiympäristön ja perheiden ohjaus, moniammatillinen tiimityöskentely sekä erilaiset luottamustehtävät. Vahvinta osaamistani ja erityisiä kiinnostuksenkohteitani ovat kielellisten taitojen arviointi, lukivalmiustaidot sekä niiden taustataidot, kehityksellinen kielihäiriö ja puhemotoriikan haasteet.

Sanapolussa toimin puheterapeuttina ja puheterapian palvelupäällikkönä. Työnkuvaani kuuluu perusterveydenhuollon asiakkaiden arviointi ja kuntoutus, etäpuheterapia sekä erilaisia hallinnollisia tehtäviä. Tällä hetkellä puheterapiatyöni painottuu lasten arviointiin ja kuntoutuksen suunnitteluun, jota teen ostopalveluna kunnille ja kuntayhtymille niin Uudenmaan alueella kuin muuallakin Suomessa. Teen myös aikuisten lukihäiriötestauksia.

Puheterapeutin työ on valtavan palkitsevaa ja haastavaa. Saan tutustua jatkuvasti uusiin, hienoihin ihmisenalkuihin, ja heistä jokainen on omanlaisensa ja sellaisena arvokas. Onnistumiset, edistysaskeleet, luottamuksellinen suhde perheisiin ja yhdessä jaetut kokemukset tekevät työstäni motivoivaa ja loputtoman mielenkiintoista. Omasta osaamisestani ja työssäjaksamisestani huolehdin säännöllisellä kouluttautumisella, työnohjauksella ja oman alani seuraamisella.

Kielitaito:

Tarjoan puheterapiaa suomeksi ja ohjausta myös englanniksi.

Kommunikaatiokeinot:

Kuvat, tukiviittomat

Koulutukset

  • Ensiapukoulutus EA1
  • Nimeämistaitojen arviointi ja tukeminen webinaari
  • Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla, osat 1 ja 2
  • A Three Part Treatment Plan for Ora Placement Therapy (OPT)
  • Leikin iloa – varhaiskuntoutus vanhemman kanssa
  • Nuorten ja aikuisten lukemis- ja kirjoittamistaitojen arviointi
  • 5-8 -vuotiaan lukiriskilapsen kuntoutus
  • Ammattilaiset ja vanhemmat oppimisvaikeuksien äärellä
  • Lapsen psyykkisen toimintakyvyn havaitsemisen sudenkuopat
  • ADHD-lapsen ja perheen tukeminen
  • Lapsen varhaisvaiheiden merkitys tarkkaavaisuuden ja itsesäätelyn kehityksessä
  • ADHD:n etiologia ja erotusdiagnostiikka sekä diagnostisia menetelmiä
  • Toimintakyvyn arviointi kuntoutussuunnitelman tukena
  • Maahanmuuttajalapsen erityisvaikeuksien tunnistaminen-näkökulmana kehittyvä kielitaito, oppimisvaikeudet ja taitojen harjaannuttaminen, osat 1 ja 2
  • Monikulttuurisuus
  • Monikielinen lapsi puheterapian asiakkaana
  • Monikieliset lapset päivähoidossa ja puheterapiassa
  • Puheen ymmärtämisen vaikeuksiako?
  • Kommunikaation kolmio ja kulmakivet, osat 1 ja 2
  • Lasten kerrontataidot – arviointi ja kuntoutus
  • Syömisen ja ääntelyn varhainen kehitys, osat 1 ja 2
  • AACi-kommunikointikansioiden yksilöllistäminen, niiden käyttö arjessa ja käytön ohjaukseen liittyvät haasteet
  • Lausetasoisten toimintataulujen ja AACi-kommunikointikansioiden perusteet
  • Voimavarakeskeinen työskentely asiakkaan ja omaisten kanssa
  • Onnistunut ruokailu – eväitä syömiskehityksen tukemiseen
  • Sanapolun sisäiset koulutukset:
  • ICF-tietoa puheterapeuteille
  • GAS- tavoitteiden asettaminen ja käytännöt
  • Tukiviittomakurssi

Seuraa meitä

Laskutustiedot

Operaattori:
Apix Messaging Oy (003723327487)
Verkkolaskutusosoite:
003725675143

Huomioittehan, että mikäli käytössänne on jokin seuraavista operaattoreista verkkolaskun lähettämiseen: Danske Bank Oyj, Handelsbanken, Paikallisosuuspankit tai Säästöpankit, tulee teidän käyttää Apixin verkkolaskuosoitteenamme seuraavaa osoitetta: verkkolaskuosoite: 003723327487 ja operaattoritunnus: DABAFIHH.

Mikäli ette voi lähettää verkkolaskuja, pyydämme lähettämään paperiset laskut ostolaskujen skannauspalveluun osoitteeseen:

Sanapolku Oy (Apix skannauspalvelu) PL 16112 00021 LASKUTUS

Sanapolku Oy:n sähköpostiskannauksen osoite: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sanapolku Oy

Y-tunnus: 2567514-3

Sanapolku Oy tarjoaa etäpuheterapiaa, puheterapiaa ja työnohjausta sekä koulutusta ympäri Suomen.

Toimipisteet

Kuopio

Asemakatu 20 A1, 70100 Kuopio
050 379 2314

Lahti

Askonkatu 9, 15100 Lahti
044 055 6030

Helsinki

Malmin kauppatie 8 B, 00700 Helsinki
044 594 8757

Iisalmi

Riistakatu 5 A, 4.krs., 74100 Iisalmi
044 705 1961
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.